muuttoilmoitus

Muutin vuokralta kovan rahan mestoille. Onpahan sitten omalla vastuulla.

mitvit.net »

:: Hilpari Moelanen ja kadonneen intiimihygienian arvoitus

[kirjoitus kuuluu esseekokoelmaan "saatan olla kännissä, mutta en minä sentään mikään älykäs ole"]

Siinä, pukuvuokraamon sovituskopissa, minä, David Lee Rothschild, Van Houten-yhtyeen ex-solisti ja investointipankkiiri, dinosaurus, ummehtunut tuhnu menneestä maailmasta, sumujen säärten prinssi, olin, kiskomassa frakkipaitaa miehekkään mutta silti niin maskuliinisen ylävartaloni suojaksi. - Hah hah haa, tänään on se päivä, kun neljän vuoden uurastus lopulta palkitaan - pääsen vihdoin ISOIHIN kuvioihin, ajattelin korostaen mielessäni sanan "isoihin" versaalilla korostaakseni kuvioiden suuruutta.

Sillä olihan totta, että SanomaWSOY oli juuri ottanut haltuunsa koko suomalaisen mediakentän. Seuraamistani viestimistä Jallu ja Mustanaamio olivat ainoat, joissa ei vielä ollut Erkon klaanin äärettömän symbolilla varustettua verenpunaista vesileimaa. Tuo pirullinen leima, jonka kumollaan oleva kahdeksikko muistutti Erkon äärettömästä omaisuudesta, äärettömästä pahuudesta ja äärettömästä vallasta suomalaisessa kansalaiskeskustelussa tuntui tarttuvan nykyään kaikkiin viestialustoihin kuin virus, joka oireilee jättämällä taudinkantajaan verenpunaisen ääretön-symbolin. Tai näin minulle oli kerrottu, sillä ainoat seuraamani viestimet olivat patjan alla rypistynyt Jallu vuodelta 1983 sekä Mustanaamion vuosikerrat 1976-1982 .

Viimeiset uutiset olivat kertoneet, että Sanomasalaseura oli ostanut Biologilistan - tai jonkin sellaisen. Nyt Helsingin Sanomien demoniset työläiset päätoimittajansa lasiastalon emännän, tuon kvartsihiekasta, soodasta ja kalkkikivestä valmistettua nuijaa viuhuttavan nikkelirouvan johdolla olivat kutsuneet suomen merkittävimmät bloggaajat voideltaviksi sanomataloon, nykytaidetta varjostavaan läpinäkyvään Mordoriin joka moderneine ravintoloineen ja hyvinvarusteltuine kirjakauppoineen sykki ikiaikaista pahuutta. Tästä kaikesta heräsi vain yksi kysymys: mihin se naispaholainen oikein toimittaa niitä päitä? Siihen makasiinien tontilla olevaan kuoppaan?

Kiskoin frakkihousut pullistelevien, rypsiöljyllä voideltujen reisieni yli, heilautin rukiinvaaleat viikinkihiukseni hidastetusti taaksepäin ja iskin silmää peilikuvalleni: - valmis, oi taivaassa tehty, sinä '88 ekonomimatrikkelin komein alisuoriutuja. Valmis kertomaan kahdentoista askeleen ohjelmastani, miten blogilistaa tulisi kehittää, jotta sekä kirjoittajien henkisen, että kaupallisten toimijoiden taloudellisen pääoman kasvu olisi taattu. Valmis esittämään miimisesti uskomattoman syväluotaavia visioita blogikirjoittamisen uhista ja mahdollisuuksista. Valmis tarvittaessa myös esittelemään genitaalejani. Tarkastin taskuni: Lompakko, check. Pikkusikarirasia, check. Harmaa hattu, check. Muistilappu, jossa ystäväni Pertti "Speed" Pasasen kirjoittamia humoristisia anekdootteja, kuten "sun äitis on niin läski, että sillä on oma postinumero", check, Nyljetty mangusti, check. Kutsu, ch... PERKELE!1!lol!1

Kopeloin pikaisesti kaikki omani sekä pukuvuokraamon sievän vuokraajattaren taskut, mutta kutsua ei löytynyt. Juoksin vyö kielen alla kotimetsääni, ryömin frakkihousut savessa kotikolooni ja tarkastin tietokoneeni inboxin, outboxin, di-boxin, roskapostisuodattimen, kahvisuodattimen sekä jättiläismäisen tammikaapin, jossa säilytän "niitä" joista puhuttaessa isketään "silmää". Ei. Ei kutsun kutsua.

Kiukkuni nousi maakuoppani maissipiipusta mustana kuin merimetso aina stratosfääriin asti, josta se jatkoi matkaansa kauas blogosfääriin. Jumalauta. Kerran minäkin olin jotain. Kerran minä kuuluin sisäpiiriin. Kerran minua kutsuttiin tasankojen vaeltavaksi hotdog-myyjäksi. Kerran minutkin kutsuttiin lapseni ristiäisiin. Kerran minäkin kirjoitin hauskan merkinnän, katsokaa vaikka: Archive error, text not found. Kuinka te saatatte olla kutsumatta minua tilaisuuteen, josta saattaa riippua maapallon ilmastokehitys sekä tanskalainen harmaasuolattu kinkku?

Toki päivitystahtini on hidastunut lähes olemattomaksi, en ole kyennyt vuoteen muodostamaan järjellistä lausdaadaaolethippa, lukijamääräni ovat romahtaneet, äitini kieltää minut ja koiranikin nylkyttää mieluummin postilaatikkoa kuin jalkaani mutta hei Hesarin jätkät? Näytänkö minä joltain moukarilta, jota kuka tahansa voi viskellä? Te olette nyt kakkalistallani. Juuri niin, siellä missä ennestään ovat mm. se urheiluvälinemyyjä joka tarjosi minulle taitoluistimia nyrkkeilyhanskojen sijaan, lähikaupan lihatiski, libertarismi, antidopingtoimikunta, Matti Vanhanen, Apple, internet ja kikherne.

Mutta minä kostan. Kostoni on oleva kauhea, niin totta kuin jouduin lunastamaan vuokraamani frakin "määrittelemättömien eritetahrojen johdosta". Minä kostan vitsauksilla kuin Vanhan Testamentin Jumala egyptiläisille ikään: minä palkkaan Heinäsirkan laulamaan sanomatalon aulaan, lähettelen ystäväkutsuja Facebook-tileillenne ja postitan teille r'n'b -levyjä. Niin, ja linkitä kaikkiin uutisiinne. Twing-twing.

Luulette varmaan että vihassani peruutan Helsingin Sanomien tilauksen, mutta ei, vaan jotain vielä kauheampaa. Hah-haa, Hesarin väki, minä tilaan lehteänne vielä kymmenen lisää ja virtsaan joka aamu niiden päälle. Mahtaa teitä sitten siellä silkkipersehansikastoimituksessa viiksettää! Ei, ei sittenkään, vaan minä pissin aamuisin suoraan postilaatikkooni, sillä kuten amerikanserkkuni Tom Collins tapaa sanoa "revenge is a dish best served cold", ja ulkona nyt on aika tissejäjäätävän kylmä. Hah-hah-haa, kaikki muutkin postit kastuvat. Ime siitä, Itella.

Ja teille, hyvä blogisisäpiiri, minä sanon: minä tiedän, missä kokoonnutte huomenna. Minä tulen sinne kutsumatta ja nöyryytän itseäni. Kyllä, minä kostan kauhealla tavalla: minä käyttäydyn huonosti, nostan jalat pöydälle, kerron rasvaisia juttuja, nautin rasvaisia snackseja, kopeloin tissejäni, irvistelen rumasti ja kaadan drinkkinne ( mikä on sikäli luontevaa, että olen joutunut blogini mainostulojen romahdettua ekstraamaan tarjoilijana). Luojan tähden paetkaa. Edes vähän. Hah-hah-haa.


Loppuun pikku arvoitus: Mitä kiertokyselyihin mieltyneet bloggaajat puuhaavat pikkujouluissa:
Vetävät meemipleksit.

:: persemestarit areenalla

Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen, tuo hymyilevä lähikauppias ja kokoomuslainen liberaaliloikkari järjesti viikko sitten alamaisilleen iloisen yllätyksen. kauppatieteiden maisteri Juspan (saanhan kutsua sinua Juspaksi) sananmukaisesti raikas aloite yksityisautoilun lisäämisestä kaupungin keskustassa otettiin meillä perse-Espoon kokoomusnaisten skumppa-tupperwarejuhlissa vastaan kikatellen ja Gunillan uutta kettupuuhkaa ihastellen.

Juspa esitteli visioitaan kaupungin metallisesta elävöittämisestä hotelli Kämpin peilisalin köyhänselkänahkamatolla. Neuvonantajana Juspan korvaan suloisen vihreää kahinaa hönki tavaratalo Stockmannin varatoimitusjohtaja Heikki "Gríma" Väänänen, joka on juuri se kaveri, jonka olen aina halunnut kaupunkini viihtyvyysarkkitehdiksi.

Väänänen värisytti seteliselkärangastaan mm. seuraavan ikimuistoisen näkemyksen:

"Joukkoliikenteen eteen on jo tehty paljon: metro, raitiovaunut ja bussilinjat toimivat. Nyt on yksityisautoilun vuoro."

Humauksenkaltaisesta leimahduksesta tulee elävästi mieleen seksuaalivalistuksen saralla kehittelemäni yksityisajatus, joka kuuluu kutakuinkin:

"Aidsin vastainen työ on ollut tehokasta, nyt on aika panna ilman kondomia."

Mutta en minä sitä ääneen kehtaisi sanoa.

Niille pelleille, joiden mielestä kaupunkia elävöittävät viheralueet, kävelykadut, matalan kynnyksen kulttuuritarjonta, kansalaistoiminta ja muu ituhippiskeida, dynaamisella duolla on lyödä tapiirin häntäluu kurkkuun:

"Yhteinen näkemys oli, että autoilun helpottaminen on pääasia, jos keskustaan halutaan lisää eloa."

Saako lähettää terveisiä? Toivoisin keskustaan lisää valtavia kauppakeskuksia Seduloineen ja pari konserttimusiikkiin erikoistunutta hypersalia. Esmes Kaapelitehtaan paikalle mahtuis hyvin.

Mihin tarvitaan vihollisia kun on tällaisia kaupunginjohtajia?


Vaan on kaupunginjohtajilla alaisia. Viime kesän pohjakosketuksen raapaisi Helsingin kaupungin markkinointipäällikkö Kari Halonen, jonka kaupallinen manifesti syvensi jo ennestäänkin suurisydämistä rakkauttani myyntiedustajiin niin, että jouduin leikkauttamaan itselleni markkinapallolaajennuksen.

Halosen pörssissä Helsinki näyttäytyy "idän ja lännen kohtauspaikkana, eräänlaisena pohjoisen Istanbulina", jona se näyttäytyy minullekin aina kun olen piikittänyt lasinpesunestettä supraoptiseen tumakkeeseen.

Halosen kuolemattoman eksoottinen visio myydä Helsinkiä venäläisille turisteille jonkinlaisena pikku Pietarinpihana on toki lähes raamatullinen. Erityisesti on kuitenkin nostettava propellihattua tämän kyberhanuristin itsevarmuudelle leluvenäjäfantasian esiintuomisessa:

Halosta ei huolestuta helsinkiläisten tunteet itäbrändin suhteen. "Minua eivät kiinnosta henkilökohtaiset tunteet, jotka voivat olla paikallisella väestöllä, jos se kerran myy."

Tämä nyt aika hyvin summaa sen, mitä olen aina epäillytkin näistä brandyhemuleista. Onko sellaista röyhkeyttä keksittykään, joka saisi kaupunkilaiset hermostumaan? Kuinka kauan voi ottaa halosta perseeseen? Että haista vittu vaan, rakkaudella, työnantajasi.

On markkinointipäällikkö toki ennenkin sieniä syönyt. Vuonna 2004, ennen päällikkyyttään silkkana sihteerinä Halonen diilasi Stadia hieman toisin:

"Olemme kehittämässä imagoa nykyistä nuorekkaammaksi ja suvaitsevammaksi, joten homokulttuurin kehitys on meille myönteinen asia. Lisäksi homoturistit käyttävät matkoillaan paljon rahaa. He ovat yksi suurimmista kuluttajaryhmistä."

Että miten se nyt menee: nuorekas ja suvaitseva, vai keisarillinen, ummehtuneen epävakaa ja mahorkan kellastama? Me täällä iMitvitin toimituksessa tarjoamme Helsingin kaupungin markkinointi-innovaattoreille innovatiivisen markkinointi-idean: Hyödynnetään raikkaasti tsaarinaikaista karhumaisen dramaattista ratsusoturi-eksotiikkaa ja sateenkaarinykyisyyttä ylpeästi korkokengitettyine karhumaisine orhineen. Ei se ole tyhmä joka myy, sanotaan. Tähän ei pysty edes japanilainen: yhdistetään helsinkimeklarin visiot ja kaupataan kaunista kotikaupunkiamme homokasakoilla!


Jos kaupunginjohtaja Juspan ideat toteutuvat, voidaan kuvaan liittää myös savusumu.

(kirjoituksen johdosta toimituksen perse-sanat ovat päässeet tilapäisesti loppumaan. Lahjoituksia otetaan vastaan Harrin Nakilla lauantaina klo 03:20)

::

:: en ole koskaan pitänyt Hurriganesista

Nykypäivän tv-tarjonta on sikäli kiinnostavaa, että se ei ole lainkaan kiinnostavaa. Reality-tv, tuo formaateista edullisin ja tuhoisin, tuntuu olevan vähän kuin hip hop -skene: kaikki merkit viittaavat ohimenevään muoti-ilmiöön jolle nauretaan nolona kymmenen vuoden kuluttua, mutta oikku ei vaan suostu kuolemaan.

Olen joutunut pari kertaa vastentahtoiseen kosketukseen kiusallisen elinvoimaisen todellisuustelevision kruunujalokiven, Big Brotherin kanssa. Ensimmäisessä katkelmassa väli-Korson lukion tyhmin mutta anteliain virtsa-alma hehkutti olevansa niin tavattoman seksuaalinen, niin tavattoman seksuaalinen, että Kallion pornokulman kumi-Annekin räjähtää kateudesta.

Toisessa näkemässäni pätkässä kaveri, joka näytti lähinnä Kokoomuksen suorittamassa hirvittävällä tavalla pieleen menneessä tieteellisessä kokeessa syntyneeltä protohirviöltä, tumputti peiton alla.

Sitten minä tapoin its

Jos tosi-tv meneekin koko ajan älyttömämpään suuntaan, on vastapainoksi mukavaa, että draamapuolella aiheet ovat arkipäiväistyneet: kallonkutistajalla kitisevä mafiapomo, jazzruohoa kasvattava yksinhuoltaja ja hautaustoimiston harmaa arki kelpaavat jo useamman kauden käyttövoimaksi. Kun nykylukiolaistenkin medialukutaito, maku ja ymmärrys tuottajien vastuusta sekä yhteisestä ärsykeympäristöstä ovat kohonneet jo katosta läpi, tervehdin ilolla tätä kansanterveysministeriön suosittamaa sarjaa, joka kertoo lempeästi tavallisista ihmisistä arkisten, ahdistavien ja hoitamattomana kivuliaidenkin asioiden puristuksessa. Sarjan valttikortteja ovat lämmin tamperelainen teekkarihuumori, toiminnan lomaan upotettu terveys- ja hygienianäkökulma sekä vitun kauniit ihmiset. Siis ystävät, huomenna, mainoskanavalla:



Tiiserinä paljastettakoon, että ensimmäisessä jaksossa kuvan oikeanpuolimmainen, Restylanissa marinoitu töröhuulitsigu herää ymmärtämään, että kiusalliset vaivat eivät pesi vain yläpäässä.

:: 9/10

Parasta viihdettä heti genitaalialueelle kohdistuvien potkujen jälkeen on seurata housut kintuissa yllätettyjä, koukussa kiemurtelevia ihmismatoja, jotka yrittävät vängätä hevospaskaa sisäfileeksi. Lajin mestareita ovat perinteisesti olleet urheilijat (talonmies on syyllinen) ja poliitikot (en vetänyt henkeen).

Kuluvan kvartaalin mitään en oo ottanu -palkinto myönnetään YLEn Dokumenttiprojektin tuottaja Ilkka Vehkalahdelle, jonka koukuttavilla lausunnoilla olen pitkin viikkoa lannoittanut seinäruusujani sekä hoitanut pahaksi äitynyttä jalkasilsaa.

Yleisradio näyttää parin viikon aikana massiivisen Why democracy -projektin hedelminä syntyneet 10 demokratian tilaa maailmassa valottavaa dokumenttia. Hieno homma.

Paitsi ettei aikonut näyttää. Ylen alkuperäinen suunnitelma oli näyttää yhdeksän dokumenttia ja jättää yksi, Muhammed-pilapiirroskriisiä käsittelevä dokumentti pois. Helsingin Sanomat tarttui aiheeseen ja kysyi Vehkalahdelta syytä yhden dokumentin pois jättämiseen ja tuli käynnistäneeksi sitcomin, johon ei käsikirjoittaja pysty. Suomen ampumahiihtoliiton luvalla poimimme kuluneesta esityskaudesta parhaat palat:

Hänen [Vehkalahden] mielestään Muhammed-pilapiirrokset ovat aihe, joka on jo liian kulunut ja kauttaaltaan käsitelty.(HS)

"Sarjan elokuvien mahduttaminen ohjelmistoon ei ole ollut helppoa."(IV)

"Ensimmäinen syy on, ettei mikään Suomen kanavista ollut kiinnostunut siiä. Dokumenttiprojektiin en yksinkertaisesti saanut sitä mahtumaan."(IV)

"Olin odottanut siltä hyvän dokumentin ominaisuuksiin kuuluvaa kolmatta ulottuvuutta, että olisi menty askel pidemmälle. Tarkoitan, että elokuva olisi auttanut meitä ymmärtämään, ettemme ymmärrä mitään siitä, miten pyhä ja koskematon joillekin uskonto voi olla."(IV)


TV2:n kanavapäällikkö Ilkka Saari kiistää, että Bloody Cartoons -dokumentti jäisi Suomessa näkemättä sen arkaluontoisuuden vuoksi. Päätös lähettämättä jättämisestä tehtiin Ylessä dokumentin aiheen perusteella jo ennen sen näkemistä. Saari kuitenkin korostaa, että "päätökseen ei liittynyt mitään sananvapausproblematiikkaa".(HS)

Siis hetkinen: yhdeksän muuta dokumenttia saatiin vaivattomasti sijoitettua ohjelmakarttaan, mutta sitten sen yhden kohdalla oltiinkiin ihan, että ei mahu, ei vittu vaan mahu - oho, kato, tää olikin tää Muhammed-dokkari. Toisalta, dokumentti oli Vehkalahden mielestä huono, siis tää dokkari on ihan kaksiulotteisesta perselandiasta, joten sitä ei ole syytä esittää, joskin päätös pois jättämisestä tehtiin aiheen perusteella dokumenttia näkemättä. Sitä paitsi mikään kanava ei oo ees kiinnostunu tätä lähettämään, kun tää on niin last season. Tietokonemies saattaisi tässä vaiheessa kysyä, että WTF? Se, että päätöksessä ei nähdä sananvapausproblematiikkaa lienee kyllä mukavasti linjassa vaikkapa Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Khodr Chehabin, pääministeri Matti Vanhasen tai islamilaista puoluetta perustavan Abdullah Tammen näkemysten kanssa.

Missään nimessä aihe ei ole ainakaan kulunut tai liian käsitelty. Suomessa aihe on pikemminkin kuoliaaksi vaiettu. Ainoa, joka on yrittänyt saada aiheeseen jotain tolkkua on ollut rohkea sarjakuvataiteilija Ville Ranta, mutta vailla tukea Ranta on ollut kuin todistajitta metsässä kaatuva puu. Erityisen ajankohtainen, sanoisinko suorastaan kultaturboplatina-ajankohtainen, aihe on tietenkin ruotsalaistaiteilija Lars Vilksin Muhammed-piirrosta seuranneen kohun ja tapporahatarjouksen johdosta.

Pienen totuudenkaltaisen lurauksen Vehkalahti Helsingin Sanomissa kuitenkin päästää pakenemaan:

"On myös oikeus sanoa ei. Samaan tapaan voi sananvapauden nimissä päättää, että elokuvaa ei lähetetä. Sen nimissä ei voi vaatia, että käsitellään sananvapautta."

Lause on täysin käsittämätön, mutta luulen ymmärtäväni tausta-ajatuksen. Ei, en ymmärräkään... sanavapauden nimissä ei voi vaatia että käsitellään sananvapautta? Mikäs... ai jaa, pääni se vain räjähti. Oikeus on toki sanoa ei, mutta miksi ei voinut heti sanoa, että kyse on harkitusta poliitisesta päätöksestä?

Ilmeisesti Hesarin painostuksen johdosta dokumentti onnistuttiin lopulta ihmeenomaisesti prässäämään niin pieneksi, että sille löytyi Ylen ylitsepursuavalta ohjelmakartalta oma pikku kolo. Vehkalahti perustelee:

"En halunnut, että esittämättä jättämisestä vedettäisiin vääriä johtopäätöksiä."

Miten tämän nyt kauniisti sanoisi... kaatunut maito... myöhäistä itkeä nännänännä paskat housussa... ei, en minä keksi.

Vaikka dokumenttiprojektin kotisivu ei asiasta tiedäkään, dokumentti Usko ja pelko (Bloody cartoons) nähdään TV2:lla ensi tiistaina klo 23. Dokumentissa näytetään myös kohutut pilapiirrokset. Kannattaa katsoa, lupaan, ettei sielu karkaa (tiiseri.)

lainatakseni dokumentin ohjaaja Karsten Kjæria:

"Mitä siellä Suomessa oikein on meneillään?"

(HS:n uutiset aiheesta: 1,2,3,4)

:: hassu esipureskeltu linkki viikonlopun ratoksi... ei vittu onko nyt vasta tiistai?

Harmaan hatun seuraavaa proosapostausta odotellessa tällainen vähän kevyempi välipala. Niin, kaikki muu on silkkaa palaa Harmaan hatun proosapostausten välissä. Mmmm proosaa...

Siinä minä olin etunojassa, käsi housuissa, housut käsinojalla, kalastamassa kasiraitamankassani pyörivältä Simpsonien kuudennelta tuotantokaudelta koomisia ideoita käytettäväksi nettihuumoripalstallani. Äkkiarvaamatta, nk. puskasta, ampui suomentaja: "Lisa on ice", jakso, jossa epäurheilullinen Lisa löytää itsestään jääkiekkomaalivahdin, oli kääntynyt kotikielelleni - hella palakoon en tiedä kenen toimesta, missä tilassa, minkä vaikutuksen alaisena tahi alastomana - muodossa "Lisan liukkaat". Lisan liukkaat! Lisan liukkaat... ei, minä en pysty.


Käännös tuo mieleeni hienon Pan's Labyrinth elokuvan, josta käytetään suomalaisessakin levityksessä tylsästi englanninkielistä käännösnimeä - mikä on täysin vailla perusteita ja siten anteeksiantamatonta. Aiheesta käytiin ensi-illan aikoihin jonkin verran keskustelua Nyt-liitettä myöden ja kaikenlaisia mielikuvituksettomia "Faunin labyrintti" -käännöksiä ehdotettiin, vaikka nähdäkseni oma ehdotukseni panin sokkelossa on ilmiselvästi ylivoimainen.



Rakkaat elämästä ja linkeistä päiväkirjailevat vihamieheni, jotta universaali totuus ei unohtuisi, on syytä muistuttaa universaalista totuudesta:



Ja terveisiä sille (PA?), joka oli heti edellisen kirjoitukseni jälkeen googlannut sanaparia lupsakka arjalainen, oletettavasti päästäkseen tuhahtamaan kutakuinkin "wanha!": 0MITTU!!! SPN!!!1!23456789!*

*SPN=sika paljon nauruja

:: entiteetti

"Ukko Nooa, ukko Nooa oli kunnon mies.
Kun hän meni hissiin,
potkas naista tissiin.
Ukko Nooa, ukko Nooa oli kunnon mies. "
(Bellman/tuntematon)

Kun aloittaa kirjan luvun, pekonipaketin tuoteselosteen, blogikirjoituksen tai testamentin lyyrisellä lainalla, se ikään kuin ylevöittää tekstin ja virittää lukijan alitajunnan oikealle taajuudelle. Onhan myös niin, ettei mikään ole verkkokirjoituksissa kiinnostavampaa kuin pitkät lainaukset musiikkikappaleiden teksteistä, unikertomukset tai kirjoittajan valovoimaisen persoonan karheikkoja kampaavat meemit ja testitulokset.

Minä olen mustavalko-Salora. Kolhittu, suriseva, lahjusskandaaleissa ryvettynyt ja kerta kaikkiaan vailla scart-liitintä.

Keskeiset piuhani on juotettu yhteen aika-avaruudessa, jossa miehet tepastelivat sukkahousuissa, mainosten iskusana oli "halpa", nopeiden silmänliikkeiden takana nousivat sienipilvet, pornolehti oli ylellisyystavara ja kahmintaan tähtääviä elämänvalintoja halveksittiin avoimesti.

Kirjauduin Facebookiin. Vastoin sääntöjä en omalla nimelläni, mutta joillekin tunnistettavalla.

Arvostan ystävyyttä, ehkä enemmän kuin mitään muuta. Ystävyys on bonsai, ystävyys on lisäproteiini, ystävyys on Kaaban musta kivi, ystävyys on ilmainen muuttoapu. Minä olen huono ystävä. Joku sanoi joskus, että ainoan lapsen peruskokemus elämästä on yksinäisyys - ehkä sitä oppii vaalimaan, pukemaan päähänsä harmaan hatun. Anteeksi ja kiitos, ajattelen teitä paljon.

Facebook-naamoilla on satoja ystäviä. En ymmärrä. En ole elämässäni edes tavannut niin montaa ihmistä. Minä kun toivon, että onnistuisin pitämään kiinni edes niistä muutamasta. Hilpari Moelanen is hyvin kummastunut. Hilpari Moelanen is ei halua to be the most likely to succeed friend in kenenkään network.

Vastoin sääntöjä en omalla nimelläni. Anonyymi vellihousu. Epäuskottava pelkuri. Sanojen paino kuin etiopialainen sumopainija. Identiteetti? Mä oon Vanhasen Masa ja mä toimin Suomen valtiolla pääministerinä. Kuva? Mitä ihmettä te sillä tekisitte? Laittaisitte kehyksiin?

Jos kaikki maailman ihmiset kerättäisiin Kuopion torille ja megafoniin huudettaisiin ensin syntymässä annettu nimeni, sitten tämä päiväkirjanimimerkki, kääntäisi jälkimmäinen enemmän päitä. Identiteetti? Kun ei ole sitä oppiarvoakaan. Kuva? En minä halua lompakkoonne (voin kyllä ottaa lompakkonne). Sanat? Painavat mitä painavat.

Minä nyt olen tällainen lupsakka arjalainen.

Jos minä vastoin kaikkia laskelmiani joskus kuolisin, toivoisin että nekrologini olisi kutakuinkin seuraavanlainen:

Hilpari Moelanen, syntyi pienenä, kuoli keskikokoisena. Jossain siinä välissä kykynsä mukaan rakasti, hetkittäin ihan onnistuneesti. Teki kai se jotain hommiakin.
Kirjoittaja on Moelasen pitkäaikainen yötoveri

Lähetäänkö kaljalle?

:: kylmäkäynnistys

[koska iMitvitin lasipalatsi on remontissa, käytämme tätä salaluukkua]

"Meitsi on rock, meitsi on Islannista"
- Simon & Garfunkel

Mikään, siis mikään, ei eritä sylkeä lukijan sylki...erittämössä niin kuin blogikirjoittaja, joka selittelee kirjoittamatta jättämisiään, lomiaan, elinkautisia vankeustuomioitaan tai kehäkukka-ypsilon-sepalus-rinnakkaisulottuvuusonnettomuuksiaan. Mainittakoon kuitenkin, että Hattuheebon, öh... nettiheebolassa esitetty epäily mitvitin kyvyttömyydestä moniajoon - ns. lapsilukko - on perätön kuin Eino-enon ruuhi.

Sitä paitsi lapsen hoito, sikäli kuin siitä mitään ymmärrän, vaatii vain hieman maalaisjärkeä, paketin pekonia, labyrintin ja laitteen, jolla voi antaa mietoja mutta kivuliaita sähköiskuja. Sitten vain kasvamaan yhdessä, lapsentahtisesti. Tai kuten tapaan sanoa: ei mitään niin vaikeaa, etteikö se napalmilla ratkeaisi.

Muutenhan, kiitos kysymästä, kesä on ollut oikein tuotteliasta aikaa. Intensiivisen blogikirjoittelun ohessa olen ehtinyt mm. viimeistellä menestyselokuvakäsikirjoitukseni Janes Bonda - aerobikkaava agentti 0700, sivistää itseäni tietosanakirja-artikkeleilla, sanoittaa ja sovittaa Hesburgerin mainosjinglen uudelleen (As-perger!) sekä kehittää emp3-äänenpakkaustekniikan, joka lamauttaa sähkömagneettisella pulssilla kaikki r'n'b-musiikkia sisältävät tiedostot. Lisäksi olen viettänyt lokoisan kesäloman misanTropiclandian rauhoittavien vesiputousten äärellä, vihamielisen henkilökunnan piiskattavana. Jos nyt kuitenkin tuntuu siltä ettei täällä ole ollut hirveästi uusia kirjoituksia sitten toukokuun, saattaa se johtua siitä, että käytät Apple Macintosh-tietokonetta. Niin, tämän kirjaleen päivitykset nyt vain eivät näy mäkillä, senkin lifestylepässi.

Vaan totta puhuen, mukavahan se on taas palailla Blogonkosken keltatiiliselle kylänraitille. Täällähän tunnetusti mikään ei muutu: blogien määrä lisääntyy, mutta taso ei nouse. Paskaa ovat, todistaa taas iltojen viiletessä viriävä "keskustelu", johon me ei ainaskaan Karden kaa oteta osaa. En toki pystyisikään, sillä aina aloittaessani kirjoitusta kansalaisjournalismin tuskallisesta rappiosta silmissäni alkaa migreenikohtauksen lailla vilistä pieniä rosameriläisiä ja simofrangeneja harjoittamassa epäspontaania seksiä.

Siitä olen kansisjournojen, ja erityisesti Pohdiskelevan Liftarin itsensä kanssa samaa mieltä, että liftarin 100 tuntematonta -sarja on varsin mielenkiintoinen. Kaipaisin kuitenkin kuviin paljon enemmän tissejä. Muuten, kuulostaako "Pohdiskeleva liftari" jonkun muunkin mielestä rivolta sanamuunnokselta, josta ei kuitenkaan aivan saa kiinni?

Toinen kiihkoa kiihdyttävä aihe tuntuu olevan panimoteollisuuden ja eräiden muiden kaupallisten toimijoiden kännissä olet ääliö -valistuskampanja, jonka videoissa joku on nähnyt raiskauksen, joku muu jurrista nylkytystä, joka ahdistaa seuraavana tippurinkarvaisena aamuna (hyvää lisäinfoa vaikkapa Benjaminuksella). Tästä kampanjan suunnitelleen copywriterin tai jonkun muun seitsemännen päivän advertistin ilmeisen epäselvästä, kenties epäonnistuneestakin ilmaisusta on kellarijournalistikuntamme keksinyt taas tämän kvartaalin raikkaan yleistyksen. Syyttävä sormi kohdistuu - kelatkaa - suomalaiseen mieheen, tuohon y-kromosomin kiroamaan veitikanheiluttajaan, joka ei - kelatkaa - tajua, ettei sammuneita naisia saa panna. No, me nyt vaan ei tajuta, mut kiva ku kerroitte. Sitä paitsi oma kokemuksen puhuu vahvasti sen puolesta - ja nyt piltit korvat hörölle - että kännissä olet varakas ja komea.

Raiskurinviitan jaksan vielä virheellisen sukupuoleni ikiaikaisena taakkana laahata, mutta tämä aikaisemminkin esille ottamani lapsensaalistajastigma musertaa kyllä keuhkot ja killuttimet niin rusinaksi, että Valerie Solanas-vainaakin pistää kivenkolossaan letkajenkaksi (via ihmissuti).



Täysin haluttomana yhdyntään minkäänlaisen Kotrolaisen miesaktivismin kanssa totean, että jos artikkelissa esitetyn ilmiön pärskeet koskaan edes hipaisevat poskeani, minä en kysy, minä tumppaan kuokkaan. Siinä on teille y-kromosomia, niin totta kuin nimeni on Boromir Gaydog.

Kansalaisjournalistien (kuka jauhopuutto ylipäänsä keksi nimittää nettikirjoittajia "kansalaisjournalisteiksi"?) ahtaasta ajatusahkiosta erkaantuakseni pyrinkin suuntaamaan syysenergiaani muualle: Aion osallistua Paimion aforismipäivien aforismikilpailuun. Oheistan tähän ensimmäisen, historiallisiakin kaikuja tavoittelevan ajatelmani kypsäksi raa'aksi, lukijoiden kommentoitavaksi ajatusaihioksi:

Heil' Sentti Saarikoski /
Meil' Saska Snellman.

Tule, tonni, sedän luokse.

:: tunnepuhetta

Viron traagisen patsaskiistan yhteydessä on jälleen jauhettu jo kyllästyttävän tutuksi tullutta kysymystä "Kannattaako sohaista ampiaispesää?" Kysymys saattaa esiintyä myös persoonallisessa varianttimuodossa "kannattaako keikuttaa venettä?"

Taannoisen pilakuvajupakan jälkeen olen entistä hanakammin taipuvainen vastaamaan: kannattaa.

Jos ovat venäläiset kiihottuneet kuvainraastamisesta niin että rautatiet katkeilevat, osataan sitä Suomessakin - se on se kevät. Vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen on yön pimeinä hetkinä surffaillut netissä ja kiihottunut maahanmuuttokriittisen/etnosentrisen/rasistisen (tarpeeton yliviivataan) bloggaajan Mikko Ellilän kiistämättömän tylyistä ja tympeistä kulttuurinäkemyksistä ja tehnyt poliisille tutkintapyynnön nimikkeellä "kiihottaminen kansanryhmää vastaan". Ellilä, jolle on pakko myöntää ylimääräinen piste (ns. propsit) omalla nimellä kirjoittamisesta, on kiihottunut tutkintapyyntökukkasesta niin ytimiin, että vain taivas on rajana Mikko-mehiläisen käydessä kiinni mesiäiseen. Ellilä uhkailee Suomea ulkopoliittisen maineen menetykselläzzz ... zzz ... (anteeksi, taisin nukahtaa) ja syyttää Puumalaista valtiopetoksestaZZzzz...hups. Verkon eloisa nazziyhteisö (käsite "nazzi" viittaa monikulttuurisuuskriittisyyteen eikä sisällä minkäänlaista arvolatausta, koska se ei kirjoittajan mielestä sisällä minkäänlaista arvolatausta) haistaa veren ja Orwellin kasinelosesta loppuvat kielikuvat kun joukot kokoontuvat repimään ihokkaitaan ja sommittelemaan muistosanoja sananvapaudelle.

Kaiken uhoamisen ja sydänverituohtumuksen keskellä lienee kuitenkin syytä muistaa, että kyseessä on vasta tutkintapyyntö. Kansalainen X voi tehdä tutkintapyynnön vaikka Mikko Ellilän kalsareista, jos katsoo niiden loukkaavan syvimpiä tuntojaan ihmisenä ja kuluttajana. Astetta kiihottavamman tapauksesta toki tekee, että tutkintapyynnön esittää korkea valtion virkamies. Puumalainen esitteli virkaansa liittyviä näkemyksiä taannoin myös Aamulehdessä:

"Syrjintään puuttuminen edellyttää tuntuvia keinoja. Erityisesti tulisi puuttua niiden toimintaan, jotka pyrkivät julkisuuden avulla ylläpitämään maahanmuuttovastaista maahanmuuttajavastaista asenneilmastoa. Muun muassa nettirasismiin tulisi puuttua kovalla kädellä."

[edit 10.5. Ilmeisesti Puumalainen on sittenkin puhunut maahanmuuttajavastaisuudesta, mikä toki muuttaa koko lauseen sävyä ja merkitystä huomattavasti. Kuten huomaatte, otin alun perin tämän mahdollisuuden huomioon seuraavan kappaleen aloituksessa. Lähdekritiikki? Hah-hah-haa, kaikki sujuu suunnitelmieni mukaan.]

jos lainaus Puumalaisen visiosta on eksakti, on syytä huolestua. Maahanmuuttokeskustelussa ei, kuten muissakaan kysymyksissä, toivottavasti ole olemassa pelkkää Jumalan Suurta Virallista Totuutta (JSVT), vaan se on humanitaarisen näkökulman (HN) ohella myös aidosti poliittinen kysymys (PK), josta saa olla myös sitä toista, ikävää ja tyhmää mieltä (ITM).

Vaikka kannatan ehdottomasti huolenpitoa heikommista ja hiljaisista, kiinnostavaa on myös, miten loukkaantuvan tuntuu aina joku muu kuin loukkauksen kohde.

Tutkinnan alaisena oleva kirjoitus on jonkinlainen looginen päätepiste Ellilän, tuon oman elämänsä Winston Smithin blogissa nähtävissä olevalle alati kasvavalle vihansekaiselle paranoialle. Pidän toki tavallaan luontevana, että kaikkein karkeimmat jaottelut ja jyrkin etnosentrinen asenne kumpuaa juuri libertaristisesta elämännäkemyksestä. Minä olen nimittäin - itse moiseen kykenemättömänä - aina kaukaa ihaillut libertaarien suunnatonta uskoa ihmiseen, yksilöön. Tuntuu suorastaan, että niin suuri ihmisrakkaus ja luottamus lähimmäiseen ei oikein voi kummuta muualta kuin peilistä. Libertarististen ihanteiden saavuttamiseksi lienee luontevaa pyrkiä pitämään individiyhteisö käytännössä mahdollisimman homogeenisena; samanlaisten, samakulttuuristen ja samanmielisten yksilöiden kaurapuuronvärikkäänä tilkkutäkkinä (kuvassa alla: etelä-Helsingin libertaarit ry. kevätretkellä Kaivopuistossa).



Kuitenkin, olen sitä mieltä, että kaikki kulttuurit, tavat, uskomukset tai näkemykset yhteiskunnan kehityssuunnasta eivät ole yhtä hyviä, toimivia ja arvokkaita. Pidän ajatuksen-, mielipiteen-, ja sananvapautta yhtenä ihmiskunnan ehdottomista huippusaavutuksista, arvona jolle lähes kaikki muut arvot ovat alisteisia - siis monia muita arvoja tärkeämpänä, parempana. Tämä on näkemys, ihmisen laki, ei totuus eikä luonnonlaki, siksi sitä on vaalittava ja ylläpidettävä.

Toisena huippusaavutuksena pidän ajatusta kaikille kuuluvasta, luovuttamattomasta ja kajoamattomasta ihmisarvosta. Ajatusta siitä, että kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita. Joillekin, niin susille kuin seeproillekin, tuntuu olevan vaikeaa ymmärtää tätä ihmisarvon absoluuttista luonnetta, ja se sekoitetaan vahingossa tai tarkoitushakuisesti kuvitelmaan yhtäläisestä lahjakkuudesta, älykkyydestä, tuottavuudesta tai ________ (lisää tähän oma määreesi).

Tässä arvokehässä painivat nyt vilkkaat Mikot ja on mielenkiintoista nähdä, kuka maistaa kanveesia. Vaikka pidän Ellilän kirjoittelua, sekä tyyliä että viestiä, yli- ja vastenmielisenä, en kykene puoltamaan pyrkimystä rankaista siitä tai sensuroida sitä. Sananvapauden yli voidaan nähdäkseni astua vain kun yksilön tai ryhmän fyysinen, sosiaalinen tai taloudellinen turvallisuus on selkeästi ja perusteettomasti uhattuna. Tällaisiin uhkiin Ellilän kirjoittelu ei mielestäni kykene, ei kenties edes pyri. Toisaalta sensuuriaseen käyttö viranomaisen taholta on aina niin järeä pyssy, että siihen tulisi suhtautua kuin ydinaseeseen, sillä oheisvahingot ovat helposti mittavia. Ja lopultakin, "ihmisarvoa loukkaava rasistinen saasta", käyttääkseni toimittaja Maija Aallon käsitteistöä, loukkaa lähinnä kirjoittajansa ihmisarvoa, eikä sille tulisi antaa tarpeetonta painoarvoa.

Olen poliittisella kartalla tavannut sijoittaa itseni paljon ja aiheestakin parjattuun urbaaniin vihreään vasemmistoon. Jälkimmäiseen, koska olen kuvitellut vasemmiston puoltavan valtion voimakasta roolia tulonjaossa sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisessä ja ensimmäiseen, koska olen halunnut uskoa viherryksen tarkoittavan ympäristön hyvinvoinnin sijoittamista jatkuvan taloudellisen kasvun ideologian edelle. Ja molempiin, koska olen pitänyt niitä ihmisarvoa ja moniarvoisuutta kunnioittavina sekä heikomman huolenpidosta kiinnostuneina arvokehikkoina.

Julkista keskustelua seuranneena on alkanut tuntua, että punavihreys on kuin se kuuluisa psykofeminismi - omituisen harhaisena ja mustavalkoisena näyttäytyvää eturyhmäpolitiikkaa ja tunneargumentaatiota. Maahanmuuttokriitikot ovat vieneet asia-argumenteillaan suvaitsevaistoa keskusteluissa kuin ihmisarvon mittaa ja monikulttuurisen yhteiskunnan puolustajien vahvimmat kortit tuntuvat keskusteluissa turhan suurella prosentilla olevan rasistilällätys, erilaisuus on rikkautta -mantra, kehotus ympäristöä saastuttavan matkailun lisäämiseen ja yhdyssanojen kirjoittaminen erikseen.

On varsin virkistävää, ainakin monella tavalla kasvattavaa ja opettavaista, kuunnella toisenlaisiakin ääniä - semminkin kun valtamedian uutisoinnin yksipuolisuutta ja suoranaista eufemistisuutta on ikävän vaikea olla huomaamatta. Onhan nimittäin kiistatonta, että esim. verkkojulkkis, nazzien ylipappi ja henkinen kansanedustaja Jussi Halla-Aho ansaitsee tulla kuulluksi. Hänen kirjoituksensa ovat erinomaisesti laadittuja niin muodoltaan kuin sisällöltään - aivan riippumatta siitä, mitä mieltä asiasta on. Tokihan sieltäkin näennäisen rationalismin takaa paljastuvat ylemmyydentuntoiset asenteet kun vähän raaputtaa, mutta Halla-Ahoa on mahdotonta ohittaa rasistinatsisikana.

Totta on myös se, ettei Pariisin lähiömellakoiden, lisääntyvien seksuaalirikosten tai Rosengårdin maailmassa enää riitä, että osaa laulaa Lennonin Imaginen. Suvaitsevaiston, johon haluan edelleen samastua, omahyväinen moraalisäteily ei kanna enää yhtään maahanmuuttokriitikoiden ylemmyydentuntoista binäärilogiikkaa pidemmälle. On kyräilyn, korvien peittämisen ja oikeustoimien sijaan pakko ruveta käymään avointa ja molempiin suuntiin ennakkoluulotonta arvokeskustelua ryhmäytymisestä, eristäytymisestä, toiseudesta, uskonnoista, monikulttuurisuudesta ja sulautumisesta - tulevaisuudesta.

Rakkaat ystävät, mustahattuiset länkkärit piirittävät valkohattujen rapautuvaa linnaketta ja niillä on paljon paremmat aseet. Alkaa vähän hämmentää.