:: kylmäkäynnistys

[koska iMitvitin lasipalatsi on remontissa, käytämme tätä salaluukkua]

"Meitsi on rock, meitsi on Islannista"
- Simon & Garfunkel

Mikään, siis mikään, ei eritä sylkeä lukijan sylki...erittämössä niin kuin blogikirjoittaja, joka selittelee kirjoittamatta jättämisiään, lomiaan, elinkautisia vankeustuomioitaan tai kehäkukka-ypsilon-sepalus-rinnakkaisulottuvuusonnettomuuksiaan. Mainittakoon kuitenkin, että Hattuheebon, öh... nettiheebolassa esitetty epäily mitvitin kyvyttömyydestä moniajoon - ns. lapsilukko - on perätön kuin Eino-enon ruuhi.

Sitä paitsi lapsen hoito, sikäli kuin siitä mitään ymmärrän, vaatii vain hieman maalaisjärkeä, paketin pekonia, labyrintin ja laitteen, jolla voi antaa mietoja mutta kivuliaita sähköiskuja. Sitten vain kasvamaan yhdessä, lapsentahtisesti. Tai kuten tapaan sanoa: ei mitään niin vaikeaa, etteikö se napalmilla ratkeaisi.

Muutenhan, kiitos kysymästä, kesä on ollut oikein tuotteliasta aikaa. Intensiivisen blogikirjoittelun ohessa olen ehtinyt mm. viimeistellä menestyselokuvakäsikirjoitukseni Janes Bonda - aerobikkaava agentti 0700, sivistää itseäni tietosanakirja-artikkeleilla, sanoittaa ja sovittaa Hesburgerin mainosjinglen uudelleen (As-perger!) sekä kehittää emp3-äänenpakkaustekniikan, joka lamauttaa sähkömagneettisella pulssilla kaikki r'n'b-musiikkia sisältävät tiedostot. Lisäksi olen viettänyt lokoisan kesäloman misanTropiclandian rauhoittavien vesiputousten äärellä, vihamielisen henkilökunnan piiskattavana. Jos nyt kuitenkin tuntuu siltä ettei täällä ole ollut hirveästi uusia kirjoituksia sitten toukokuun, saattaa se johtua siitä, että käytät Apple Macintosh-tietokonetta. Niin, tämän kirjaleen päivitykset nyt vain eivät näy mäkillä, senkin lifestylepässi.

Vaan totta puhuen, mukavahan se on taas palailla Blogonkosken keltatiiliselle kylänraitille. Täällähän tunnetusti mikään ei muutu: blogien määrä lisääntyy, mutta taso ei nouse. Paskaa ovat, todistaa taas iltojen viiletessä viriävä "keskustelu", johon me ei ainaskaan Karden kaa oteta osaa. En toki pystyisikään, sillä aina aloittaessani kirjoitusta kansalaisjournalismin tuskallisesta rappiosta silmissäni alkaa migreenikohtauksen lailla vilistä pieniä rosameriläisiä ja simofrangeneja harjoittamassa epäspontaania seksiä.

Siitä olen kansisjournojen, ja erityisesti Pohdiskelevan Liftarin itsensä kanssa samaa mieltä, että liftarin 100 tuntematonta -sarja on varsin mielenkiintoinen. Kaipaisin kuitenkin kuviin paljon enemmän tissejä. Muuten, kuulostaako "Pohdiskeleva liftari" jonkun muunkin mielestä rivolta sanamuunnokselta, josta ei kuitenkaan aivan saa kiinni?

Toinen kiihkoa kiihdyttävä aihe tuntuu olevan panimoteollisuuden ja eräiden muiden kaupallisten toimijoiden kännissä olet ääliö -valistuskampanja, jonka videoissa joku on nähnyt raiskauksen, joku muu jurrista nylkytystä, joka ahdistaa seuraavana tippurinkarvaisena aamuna (hyvää lisäinfoa vaikkapa Benjaminuksella). Tästä kampanjan suunnitelleen copywriterin tai jonkun muun seitsemännen päivän advertistin ilmeisen epäselvästä, kenties epäonnistuneestakin ilmaisusta on kellarijournalistikuntamme keksinyt taas tämän kvartaalin raikkaan yleistyksen. Syyttävä sormi kohdistuu - kelatkaa - suomalaiseen mieheen, tuohon y-kromosomin kiroamaan veitikanheiluttajaan, joka ei - kelatkaa - tajua, ettei sammuneita naisia saa panna. No, me nyt vaan ei tajuta, mut kiva ku kerroitte. Sitä paitsi oma kokemuksen puhuu vahvasti sen puolesta - ja nyt piltit korvat hörölle - että kännissä olet varakas ja komea.

Raiskurinviitan jaksan vielä virheellisen sukupuoleni ikiaikaisena taakkana laahata, mutta tämä aikaisemminkin esille ottamani lapsensaalistajastigma musertaa kyllä keuhkot ja killuttimet niin rusinaksi, että Valerie Solanas-vainaakin pistää kivenkolossaan letkajenkaksi (via ihmissuti).



Täysin haluttomana yhdyntään minkäänlaisen Kotrolaisen miesaktivismin kanssa totean, että jos artikkelissa esitetyn ilmiön pärskeet koskaan edes hipaisevat poskeani, minä en kysy, minä tumppaan kuokkaan. Siinä on teille y-kromosomia, niin totta kuin nimeni on Boromir Gaydog.

Kansalaisjournalistien (kuka jauhopuutto ylipäänsä keksi nimittää nettikirjoittajia "kansalaisjournalisteiksi"?) ahtaasta ajatusahkiosta erkaantuakseni pyrinkin suuntaamaan syysenergiaani muualle: Aion osallistua Paimion aforismipäivien aforismikilpailuun. Oheistan tähän ensimmäisen, historiallisiakin kaikuja tavoittelevan ajatelmani kypsäksi raa'aksi, lukijoiden kommentoitavaksi ajatusaihioksi:

Heil' Sentti Saarikoski /
Meil' Saska Snellman.

Tule, tonni, sedän luokse.

:: tunnepuhetta

Viron traagisen patsaskiistan yhteydessä on jälleen jauhettu jo kyllästyttävän tutuksi tullutta kysymystä "Kannattaako sohaista ampiaispesää?" Kysymys saattaa esiintyä myös persoonallisessa varianttimuodossa "kannattaako keikuttaa venettä?"

Taannoisen pilakuvajupakan jälkeen olen entistä hanakammin taipuvainen vastaamaan: kannattaa.

Jos ovat venäläiset kiihottuneet kuvainraastamisesta niin että rautatiet katkeilevat, osataan sitä Suomessakin - se on se kevät. Vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen on yön pimeinä hetkinä surffaillut netissä ja kiihottunut maahanmuuttokriittisen/etnosentrisen/rasistisen (tarpeeton yliviivataan) bloggaajan Mikko Ellilän kiistämättömän tylyistä ja tympeistä kulttuurinäkemyksistä ja tehnyt poliisille tutkintapyynnön nimikkeellä "kiihottaminen kansanryhmää vastaan". Ellilä, jolle on pakko myöntää ylimääräinen piste (ns. propsit) omalla nimellä kirjoittamisesta, on kiihottunut tutkintapyyntökukkasesta niin ytimiin, että vain taivas on rajana Mikko-mehiläisen käydessä kiinni mesiäiseen. Ellilä uhkailee Suomea ulkopoliittisen maineen menetykselläzzz ... zzz ... (anteeksi, taisin nukahtaa) ja syyttää Puumalaista valtiopetoksestaZZzzz...hups. Verkon eloisa nazziyhteisö (käsite "nazzi" viittaa monikulttuurisuuskriittisyyteen eikä sisällä minkäänlaista arvolatausta, koska se ei kirjoittajan mielestä sisällä minkäänlaista arvolatausta) haistaa veren ja Orwellin kasinelosesta loppuvat kielikuvat kun joukot kokoontuvat repimään ihokkaitaan ja sommittelemaan muistosanoja sananvapaudelle.

Kaiken uhoamisen ja sydänverituohtumuksen keskellä lienee kuitenkin syytä muistaa, että kyseessä on vasta tutkintapyyntö. Kansalainen X voi tehdä tutkintapyynnön vaikka Mikko Ellilän kalsareista, jos katsoo niiden loukkaavan syvimpiä tuntojaan ihmisenä ja kuluttajana. Astetta kiihottavamman tapauksesta toki tekee, että tutkintapyynnön esittää korkea valtion virkamies. Puumalainen esitteli virkaansa liittyviä näkemyksiä taannoin myös Aamulehdessä:

"Syrjintään puuttuminen edellyttää tuntuvia keinoja. Erityisesti tulisi puuttua niiden toimintaan, jotka pyrkivät julkisuuden avulla ylläpitämään maahanmuuttovastaista maahanmuuttajavastaista asenneilmastoa. Muun muassa nettirasismiin tulisi puuttua kovalla kädellä."

[edit 10.5. Ilmeisesti Puumalainen on sittenkin puhunut maahanmuuttajavastaisuudesta, mikä toki muuttaa koko lauseen sävyä ja merkitystä huomattavasti. Kuten huomaatte, otin alun perin tämän mahdollisuuden huomioon seuraavan kappaleen aloituksessa. Lähdekritiikki? Hah-hah-haa, kaikki sujuu suunnitelmieni mukaan.]

jos lainaus Puumalaisen visiosta on eksakti, on syytä huolestua. Maahanmuuttokeskustelussa ei, kuten muissakaan kysymyksissä, toivottavasti ole olemassa pelkkää Jumalan Suurta Virallista Totuutta (JSVT), vaan se on humanitaarisen näkökulman (HN) ohella myös aidosti poliittinen kysymys (PK), josta saa olla myös sitä toista, ikävää ja tyhmää mieltä (ITM).

Vaikka kannatan ehdottomasti huolenpitoa heikommista ja hiljaisista, kiinnostavaa on myös, miten loukkaantuvan tuntuu aina joku muu kuin loukkauksen kohde.

Tutkinnan alaisena oleva kirjoitus on jonkinlainen looginen päätepiste Ellilän, tuon oman elämänsä Winston Smithin blogissa nähtävissä olevalle alati kasvavalle vihansekaiselle paranoialle. Pidän toki tavallaan luontevana, että kaikkein karkeimmat jaottelut ja jyrkin etnosentrinen asenne kumpuaa juuri libertaristisesta elämännäkemyksestä. Minä olen nimittäin - itse moiseen kykenemättömänä - aina kaukaa ihaillut libertaarien suunnatonta uskoa ihmiseen, yksilöön. Tuntuu suorastaan, että niin suuri ihmisrakkaus ja luottamus lähimmäiseen ei oikein voi kummuta muualta kuin peilistä. Libertarististen ihanteiden saavuttamiseksi lienee luontevaa pyrkiä pitämään individiyhteisö käytännössä mahdollisimman homogeenisena; samanlaisten, samakulttuuristen ja samanmielisten yksilöiden kaurapuuronvärikkäänä tilkkutäkkinä (kuvassa alla: etelä-Helsingin libertaarit ry. kevätretkellä Kaivopuistossa).



Kuitenkin, olen sitä mieltä, että kaikki kulttuurit, tavat, uskomukset tai näkemykset yhteiskunnan kehityssuunnasta eivät ole yhtä hyviä, toimivia ja arvokkaita. Pidän ajatuksen-, mielipiteen-, ja sananvapautta yhtenä ihmiskunnan ehdottomista huippusaavutuksista, arvona jolle lähes kaikki muut arvot ovat alisteisia - siis monia muita arvoja tärkeämpänä, parempana. Tämä on näkemys, ihmisen laki, ei totuus eikä luonnonlaki, siksi sitä on vaalittava ja ylläpidettävä.

Toisena huippusaavutuksena pidän ajatusta kaikille kuuluvasta, luovuttamattomasta ja kajoamattomasta ihmisarvosta. Ajatusta siitä, että kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita. Joillekin, niin susille kuin seeproillekin, tuntuu olevan vaikeaa ymmärtää tätä ihmisarvon absoluuttista luonnetta, ja se sekoitetaan vahingossa tai tarkoitushakuisesti kuvitelmaan yhtäläisestä lahjakkuudesta, älykkyydestä, tuottavuudesta tai ________ (lisää tähän oma määreesi).

Tässä arvokehässä painivat nyt vilkkaat Mikot ja on mielenkiintoista nähdä, kuka maistaa kanveesia. Vaikka pidän Ellilän kirjoittelua, sekä tyyliä että viestiä, yli- ja vastenmielisenä, en kykene puoltamaan pyrkimystä rankaista siitä tai sensuroida sitä. Sananvapauden yli voidaan nähdäkseni astua vain kun yksilön tai ryhmän fyysinen, sosiaalinen tai taloudellinen turvallisuus on selkeästi ja perusteettomasti uhattuna. Tällaisiin uhkiin Ellilän kirjoittelu ei mielestäni kykene, ei kenties edes pyri. Toisaalta sensuuriaseen käyttö viranomaisen taholta on aina niin järeä pyssy, että siihen tulisi suhtautua kuin ydinaseeseen, sillä oheisvahingot ovat helposti mittavia. Ja lopultakin, "ihmisarvoa loukkaava rasistinen saasta", käyttääkseni toimittaja Maija Aallon käsitteistöä, loukkaa lähinnä kirjoittajansa ihmisarvoa, eikä sille tulisi antaa tarpeetonta painoarvoa.

Olen poliittisella kartalla tavannut sijoittaa itseni paljon ja aiheestakin parjattuun urbaaniin vihreään vasemmistoon. Jälkimmäiseen, koska olen kuvitellut vasemmiston puoltavan valtion voimakasta roolia tulonjaossa sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisessä ja ensimmäiseen, koska olen halunnut uskoa viherryksen tarkoittavan ympäristön hyvinvoinnin sijoittamista jatkuvan taloudellisen kasvun ideologian edelle. Ja molempiin, koska olen pitänyt niitä ihmisarvoa ja moniarvoisuutta kunnioittavina sekä heikomman huolenpidosta kiinnostuneina arvokehikkoina.

Julkista keskustelua seuranneena on alkanut tuntua, että punavihreys on kuin se kuuluisa psykofeminismi - omituisen harhaisena ja mustavalkoisena näyttäytyvää eturyhmäpolitiikkaa ja tunneargumentaatiota. Maahanmuuttokriitikot ovat vieneet asia-argumenteillaan suvaitsevaistoa keskusteluissa kuin ihmisarvon mittaa ja monikulttuurisen yhteiskunnan puolustajien vahvimmat kortit tuntuvat keskusteluissa turhan suurella prosentilla olevan rasistilällätys, erilaisuus on rikkautta -mantra, kehotus ympäristöä saastuttavan matkailun lisäämiseen ja yhdyssanojen kirjoittaminen erikseen.

On varsin virkistävää, ainakin monella tavalla kasvattavaa ja opettavaista, kuunnella toisenlaisiakin ääniä - semminkin kun valtamedian uutisoinnin yksipuolisuutta ja suoranaista eufemistisuutta on ikävän vaikea olla huomaamatta. Onhan nimittäin kiistatonta, että esim. verkkojulkkis, nazzien ylipappi ja henkinen kansanedustaja Jussi Halla-Aho ansaitsee tulla kuulluksi. Hänen kirjoituksensa ovat erinomaisesti laadittuja niin muodoltaan kuin sisällöltään - aivan riippumatta siitä, mitä mieltä asiasta on. Tokihan sieltäkin näennäisen rationalismin takaa paljastuvat ylemmyydentuntoiset asenteet kun vähän raaputtaa, mutta Halla-Ahoa on mahdotonta ohittaa rasistinatsisikana.

Totta on myös se, ettei Pariisin lähiömellakoiden, lisääntyvien seksuaalirikosten tai Rosengårdin maailmassa enää riitä, että osaa laulaa Lennonin Imaginen. Suvaitsevaiston, johon haluan edelleen samastua, omahyväinen moraalisäteily ei kanna enää yhtään maahanmuuttokriitikoiden ylemmyydentuntoista binäärilogiikkaa pidemmälle. On kyräilyn, korvien peittämisen ja oikeustoimien sijaan pakko ruveta käymään avointa ja molempiin suuntiin ennakkoluulotonta arvokeskustelua ryhmäytymisestä, eristäytymisestä, toiseudesta, uskonnoista, monikulttuurisuudesta ja sulautumisesta - tulevaisuudesta.

Rakkaat ystävät, mustahattuiset länkkärit piirittävät valkohattujen rapautuvaa linnaketta ja niillä on paljon paremmat aseet. Alkaa vähän hämmentää.